Tutustu tarkemmin
Ollakseen niinkin voimakas työjuhta kuin Ducato on, on se muotoilultaan varsin business-henkinen. Ducato on kuitenkin suunniteltu ennen muuta toimivuus ja turvallisuus mielessä - esimerkiksi etupuskurin suojus on toteutettu kolmen, erikseen irrotettavan palasen avulla. Silkkaa säästöä huoltokuluissa!
Moottorit
Fiatin edistyksellisen teknologian ansiosta Ducaton uudet moottorit tarjoavat enemmän tehoa ja suorituskykyä aiempaa pienemmällä polttoaineen kulutuksella. Valittavana on kolme MultiJet-dieselmoottoria, joissa on kaikissa vakiona elektroninen yhteispaineruiskutus. Tehoa moottoreista irtoaa 2,2-litraisen 100 hevosvoiman tehosta aina 3,0-litraisen 157 hevosvoimaan asti. Toisin sanoen - Ducatosta irtoaa aina riittävästi voimaa, olipa se lastattu millä hyvänsä tai olipa edessä miten jyrkkä nousu tahansa. Edistyneen teknologian ansiosta myös huoltovälit ovat aiempaa pidemmät - niinpä Ducatosi voi palvella tien päällä, minne se kuuluukin, eikä sen tarvitse kuluttaa turhaan aikaa korjaamolla.
Tavaratila
Pakettiauton kuormaaminen ja purkaminen käy työstä jo sinänsä - Ducato kaverina ei lastauksesta tarvitse ottaa turhia paineta. Alle kahden metrin korkuiset esineet ja paketit voi lastata helposti takaovien kautta - nostokorkeus on ainoastaan 53,5 cm. Tavaran kyytiin mahtuminen ei myöskään ole ongelma: Ducaton 1422 mm leveä pyöräkoteloiden väli ja 1870 mm leveä tavaratilan kokonaisleveys tarjoavat luokkansa parhaat tilat. Lastausalueelle ja sieltä pois kulkeminen on tehty mahdollisimman helpoksi ja turvalliseksi: Ovenkahvoista on helppo saada pitävä ote ja takapuskuri on päällystetty pitävällä materiaalilla - helpottaa lastausta liukkailla talvikeleillä.
Turvallisuus
Paitsi jykevä ja käytännöllinen, Ducato on suunniteltu yhtä turvalliseksi kuin jokainen Fiat-ajoneuvo. Sen vahvarakenteinen kori on suunniteltu vaimentamaan tehokkaasti siihen kohdistuvia iskuja ja lisäksi Ducato on varustettu mm. kaksivaiheisesti täyttyvällä kuljettajan turvatyynyllä, ABS-jarruilla sekä ESP-ajonhallintajärjestelmällä. Kyydissä oleva lasti saadaan lukkojen taakse helposti: Yksi kaukosäätimen painallus lukitsee kaikki takaovet, toisella painalluksella myös matkustamon ovet lukittuvat.
Mukavuus
Ducaton ohjaamo on suunniteltu ennen kaikkea mukavuutta silmällä pitäen. Tarttuessasi rattiin tunnelma on kuin henkilöautossa. Ohjauspyörän uusi kulma, kojetauluun sijoitettu vaihteenvalitsin, selkeät mittarit ja käden ulottuville sijoitetut hallintalaitteet tekevät ajamisesta mukavaa ja rentouttavaa. Kuljettajan istuin säätyy korkeus- ja pituussuunnassa, myös selkänojan kaltevuus, ristiseläntuki ja kyynärnojan korkeus ovat säädettävissä. Viihtyvyyttä lisäävät myös ilmastointi ja radio/CD-soitin, jotka ovat Ducatossa aina vakiona.